Ilmainen toimitus yli 99€ tilauksiin

0

Ostoskorisi on tyhjä :(

04.02.2020 2 min lukuaika

Usein kuulee puhuttavan, että rintaliivien kaarituki painaa ja tuntuu ikävältä ja tästä syystä monet karttavat kaarituellisia liivejä kokonaan. Tämä on kuitenkin aivan turhaa, sillä jos kaarituki painaa, on liivi hyvin todennäköisesti väärää kokoa. Kun päällä on oikea koko, ei kaaritukien olemassaoloa tulisi juurikaan huomata. Toki meitä on erilaisia ja toisille kaarituet aiheuttavat herkemmin päänvaivaa ja pitkän kaarituista pidetyn tauon jälkeen ihotuntuma voi aluksi vaatia hetken totuttelua.

Kaikkien rintaliivimallien kohdalla on tärkeää, että liivin koko on käyttäjälleen oikea, mutta herkimmin väärän koon huomaa kaarituellisissa liiveissä. Jos kuppikoko tai ympärys eivät ole sopivat ja kaarituet asettuvat väärään kohtaan, voivat liivit tuntua yksinkertaisesti hyvin epämiellyttäviltä päällä. Jos liivin ympärys on liian iso ja liivi pääsee liikkumaan käyttäjänsä päällä turhan paljon, kaarituet eivät pääse asettumaan niille tarkoitettuun kohtaan. Kaaritukien tulisi asettua koko matkaltaan tukevasti ihoa vasten siten, että rintakudos on kokonaan kupin sisäpuolella.



Jos kuppikoko on liian suuri, kaarituet saattavat asettua liian pitkälle kainaloon. Tällöin kaarituki saattaa painaa ikävästi kylkiin tai kainaloon. Myös kuppiin jää helposti liikaa tilaa ja rinta ei ole tuettu vaan liikkuu kupin sisällä.



Jos kuppikoko taas on turhan pieni, kaarituki alkaa painaa rintaa. Vaikka kuppi saattaisi näyttää edestä sopivalta, saattaa kaarituki jäädä sivusta liian pieneksi ja rintakudosta jää ikävästi kaarituen alle.



Jotta liivejä olisi mukava käyttää, tulisi istuvuus tarkistaa aina myös sivuilta kainaloiden alta, jonne kaarituki päättyy. Kokeilemalla erilaisia kuppimalleja voi huomata, että samaa kokoa olevat eri mallit istuvat erilailla. Liivien istuvuuteen vaikuttavat liivin koon lisäksi sen malli sekä kupin syvyys. Muistathan aina myös, että vaikka liivikoon kirjain olisi se sinun kuppikokosi, voi ympäryksen koko ja materiaalien joustavuus vaikuttaa kupin istuvuuteen. Jos siis kuppi ei tunnu istuvan, voi olla hyvä kokeilla esimerkiksi saman rintaliivin rinnakkaiskokoa.

Kaarituelliset rintaliivimme löydät täältä ja kaarituettomat rintaliivit täältä.

 Heräsikö kysymyksiä? Asiakaspalvelumme odottaa jo innolla yhteydenottoasi! Jos haluaisit lisää tietoa kaaritukien ihmeellisestä maailmasta tai sinulla on mielessä kiinnostavia blogipostauksen aiheita - laita meille viestiä tulemaan! 🖤


Tilaa Mollyn Love Letter